Isla Cristina 2017 lokakuu, 720 km

Isla Cristina

Väkiluku 21185 (2016)
Maakunta Huelva. Huelvasta 44 km länteen, 7 km Portugalin rajalta.

Isla Cristina on muodostunut Lissabonin maanjäristyksessä (1755), joka muutti suurelta osalta Huelvan rannikkoa, aiheuttaen pienen saaren muodostumisen läntiselle alueelle jossa kaupunki sijaitsee.
Sen perustivat katalaaniset kalastajat, erityisesti Arnau, Canet de Marin kalastusmestari 1756 ja jota seurasivat muut katalaanit.
Vuonna 1757, Josep Faneca från Mataró löysi juomaveden.  Kaivon lähellä oli pieni viikunapuu ja siksi kaivoa kutsuttiin nimellä El Pozo de La Higuerita ja siitä sai myös kaupunki nimensä, Real Isla de la Higuerita.
Kaivo s
ijaitsee lähellä Paseo de Las Palmeras´ia, myös kutsuttu nimellä Avenue Ángel Pérez.
Kaupungin n
imi muutettiin 1834 Isla Cristinaksi, kiitokseksi kuningatar Maria Cristina de Borbón´ille humaanisesta avusta koleraepidemian aikaan.
Joulukuussa 1915 julkaistiin paikallisen sanomalehden, La Higueritan, ensimmäinen numero. Siitä tuli ensimmäinen sanomalehti Huelvassa ja yksi Andalusian vanhemmista lehdistä. Isla Cristina on ollut myös edelläkävijä muissa tiedoitusvälineissä, sillä on myös Andalusian toiseksi vanhin paikallisradio.
Suuren taloudellisen ja kaupallisen kasvun ansiosta julistettiin Isla Cristina kaupungiksi.
Kaupunki menestyi asteittain ja tällä hetkellä väestö on puhtaasti Andalusialainen.


Isla Cristinalla ja ympäristöstä löytyy rantaa 12 km ja se on puhdasta hiekkarantaa. Siis aivan ihanteellinen rantaelämään.
Lähettyviltä löytyy myös golfkenttiä ja vesiurheilua. Puhumattakaan luonnosta.

Turistikohteet La Islantilla ja La Antilla sijaitsee Itään Isla Cristinalta. Ihanteellisia rantalomakohteita mutta mielestäni ei mitään erikoista nähtävää.
Lopussa muutama kuva alueista.
Kaupunki itsessään on oikein kaunis ja hyvinhoidettu.
Aika tasaista maastoa, säästyy isoilta kiipeämisiltä.

Parkkipaikkoja löysin Muelle Martinez Catena kadulta ja siitä kun menee rantaa pitkin majakalle päin niin hyvin oli parkkeja (lokakuu).
Kesäaikaan (15.6.-15.9.) kannattaa olla tarkkana parkkipaikkojen kanssa. Jos kadussa on punainen, sininen, vihreä tai keltainen viiva niin ovat maksullisia. Talviaikaan ovat ilmaisia.
Turistineuvonnasta kun hakee kartan niin löytää hyvin nähtävyydet, 
Calle San Francisco 12.


Nähtävyyksiä:

Casa Patio San Francisco
Tyypillinen työväenluokan asuinrakennus
1890-luvulta, kaksikerroksinen jossa sisäpiha. Talo ollut asuttavana pitkälle 1900-luvulle ja entisöinnin jälkeen nimitettiin kulttuuri nähtävyydeksi. Nykyään käytetään matkailutoimistona, ja löydät myös sisältä Carnival museon.  Sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä, Calle San Francisco 12.
Casa Patio San Francisco

Casa Gildita
Casa Gilditan omisti Hermenagilda Zamorano Soler (Gildita). Alun perin rakennettu 1800-luvulla, talo on myöhemmin purettu ja rakennettu uudelleen vuonna 1989 jäljittelemällä alkuperäistä arkkitehtuuria ja modernismia. Alkuperäisessä talossa oli viimeisessä kerroksessa lasilattia jotta sieltä olisi nähnyt kun korkeamman luokan ihmiset pitivät tanssiaisia alhaalla.
Nykyään käytetään osaa taloa näyttelyihin ja kulttuuritapahtumiin.
Sijaitsee Paseo de las Flores.
Casa Gildita

Casa Blas Infante
Sijaitsee Calle Diego Pérez Pascual 7
Oli Padre de la Patria Andaluza´n asuinsija hänen Isla Cristinalla oleskelun aikana, vuosina 1923-1931. Hän perusti tänne Notarian ja asuntonsa. Hänen kaksi ensimmäistä tytärtään on syntynyt täällä.
Casa Blas Infante

Casa de Román Pérez Romeu
Román Pérez Romeu perusti ensimmäisen kirjaston 1917. Hän oli Isla Cristinan pormestari 1918-1927. Hän edisti sosiokulttuurista ihmisten elämää.
Casa de Román Pérez Romeu  esittää tyypillisiä keskiluokan arkkitehtuuria.
Sijaitsee Calle Diego Pérez Pascual ja jota käytetään vuodesta 2009 kirjastona  
Biblioteca Municipal (tai Casa de Román Pérez).
Casa de Román Pérez Romeu

Casa de Don Justo
vuodelta 1927, talon on suunnitellut arkkitehti, Anibal González ja on laatoitukset julkisivussa ovat erittäin näkemisen arvoiset. Sijaitsee paikalla Plaza de las Flores.
Casa de Don Justo

Casino de Isla Cristina

Casino de Isla Cristina
Kutsutaan "köyhien Casino" koska rakennus on vaatimattomampi kuin vieressä sijaitseva Casa Gildita.Rakennus tunnetaan Casinona mutta se on menettänyt suuren osan kulttuuritarjonnastaan ja nykyään toimii vain coctailbaarina.

Iglesia Nuestra Señora de los Dolores
Suuren vaivannäön ja saarelaisten lahjoitusten avulla rakennettu kirkko, siunattu 5 joulukuuta 1954. Arkkitehtien Alberto Balbotín de Orta ja Antonio Delgado Roig rakennuttama kirkko sijaitsee Calle Gran Via 16.
Iglesia Nuestra Señora de los Dolores

Iglesia Padre Jesús del Gran Poder
Capilla de Nuestra Señora de Los Angeles
Paseo de las Palmeras´in lopussa sijaitseva kirkko ja kappeli. Vuodelta 1850, alun perin pieni kappeli hautausmaalla. Kun hautausmaan paikka muuttui purettiin kirkko kappelia lukuunottamatta. Rakennettu uudelleen 1996 ja on yleisesti tunnettu nimellä La Ermita . Sijaitsee Calle Roque Barcia.


Plaza San Francisco. Sijaitsee kaupungin sydämessä. Sieltä löydät mm. Hermandad de nuestra Señora del Rocío de Isla Cristina.
Plaza San Francisco

El Faro de Cantel
Majakka joka ei ole majakka vaan asuinrakennus! Pohjakerroksessa sijaitsee kahvila.


Monumento al Saber
1800-luvun lopulla oli ns. kirjastopenkkejä joiden "hyllyissä" oli kirjoja joita voi käydä lukemassa penkillä istuen ja nauttien. Tämä muistomerkki on tehty niiden penkkien kunniaksi. Muistomerkki on tehty pronssista.
Sijaitsee Paseo de las Palmeras
.



Monumento al Marinero.
Vuodelta 1979. Sijaitsee katujen la Avenida del Carnaval ja la Avenida Federico Silva Muñoz välissä. Tämä monumentti on tehty haaksirikoissa kuolleiden merimiesten muistoksi. 



Lisää kuvia:  Isla Cristina, La Islantilla ja La Antilla


Yksi Iglesia Nuestra Señora de los Dolores alttareista

Kynttilöiden sytytys

Kirkon katto
Paseo de la Palmeras




Toisella rannalla näkyy Isla del Moral

Isla Canela toisella rannalla

Rantabulevardi

Islantilla rantabulevardi
Islantillan rantaa


Kauniita taloja Isla Cristinalla:








Jopa teollisuusalueella oli talot hyvin hoidettuja.