Murcia tammikuu 2017, 51km


Murcia on kaupunkKaakkois-Espanjassa ja Murcian itsehallintoalueen pääkaupunki. Kaupungin väkiluku on noin 441 000 (2016).
Murcian läpi virtaa Segura-joki.
Maurit perustivat Murcian vuonna 825. 
Alfonso X jakoi maat murcialaisille kun Espanja oli voittanut maurit.
Myöhemmin Alfonso X liitti sen Kastiliaan.
Murcian kaupungintalo


Murcian nähtävyyksiä ovat goottilainen katedraali 1300–1700-luvuilta, Monteagudon linna sekä 1700-luvulta peräisin oleva kasino, joka nimestään huolimatta ei ole enää vuosiin toiminut varsinaisena kasinona. Casino de Murcia on kuitenkin vaikuttava nähtävyys sisätilojensa arkkitehtuurin takia. 

Murciassa on jo vuosikymmenien ajan järjestetty ns. "torstai-markkinat". Nimensä mukaisesti ne järjestetään joka torstai ympäri vuoden, pyhäpäiviä lukuun ottamatta, Avenida de la Famalla. Tämän seurauksena koko runsaan puolen kilometrin katu, sekä osa sen varrella olevista poikkikaduista on suljettu liikenteeltä kello 7 ja 13.30 välillä.

Murcian tunnetuin maamerkki on Santa Marian katedraalia aloitettiin rakentamaan jo 1394.
Paikalla oli aikaisemmin maurien moskeija.  Kirkossa voi nähdä gotiikan vaihtumisen espanjalaiseen barokkiin. Alun perin goottityylinen katedraali sai barokkiaikaisen julkisivun 1700-luvulla, ja rakennusta kannattaakin käydä ihailemassa jo arkkitehtuurin takia. 

Siinä on 95-metrinen torni joka kesti rakentaa yli 200 vuotta. 
Tornissa on 24 kelloa jotka on jokainen nimetty:  
La de los Conjuros, la Catalana, la de la Oración, la Fuensanta, la Concepción, la Segundilla...jne, 25:s kello on nimeltään Mora, 1400-luvulta ja se on museossa. 
Tärkein kello on myös isoin ja se on nimeltään Ageda Martillo. 
Nämä 25 kelloa on palvelleet meitä kautta aikojen varoittamaan Murcian tulvista ja sodista mutta myöskin juhlista.  
Pääalttarilla on säilöttynä Alfonso X:n sydän ja sisäelimiä, kuten hän määräsi testamentissaan todistaakseen rakkautensa Murciaan ja uskollisuudesta jonka kaupunki hänelle antoi.
Katedraalissa on 23 kappelia.  

Katedrali on auki joka päivä 7.00-13.00 ja 17.00-20.30. Ilmainen sisäänpääsy. (2017)
Messun aikaan ei pääse joka paikkaan katsomaan. 
Katedraalin yhteydessä on sen historiaa dokumentoiva museo. 




Real Casino de Murcia on yksi vertauskuvallisimmista Murcia rakennuksista. Se sijaitsee keskeisellä Trapería kadulla, lähellä katedraalia. Rakentaminen alkoi vuonna 1847. Laskukauden jälkeen, 1900-luvun loppupuolella, Kasino elvytettiin ja saatiin alkuperäiseen loistoonsa vuonna 2009, melkein neljän vuoden korjaustöiden jälkeen, jonka jälkeen kuningas Juan Carlos I myönsi kasinolle Real-tittelin. 
Korjaustyöt tulivat maksamaan 10 miljoonaa euroa.
Huomio käydessäsi kirjaston hienot rautakannatukset joissa flamingot. Erikoinen on myös naisten salissa (Tocador de Señoras) kauttomaaluksissa tulitukkainen tyttö joka katsoo sinua aina silmiin mistä kantilta vaan katsot häntä.
Tanssisali on myös mahtava. Siellä on Viisi isoa kristallikruunua ja niissä on 700 lamppua.
Vaikka Kasino on yksityinen klubi voi sinne päästä katsomaan ensimmäisen kerroksen huoneita.
Kasino on auki joka päivä 10.30-19.00. (2017)
Sisäänpääsy 5€, eläkeläiset 3€. 




Vaarojen silta, Puente de los Peligros
Sitä kutsutaan vaarojen sillaksi siksi että Carmen kaupunginosan puolella, Gran Vialle päin, on holvi jossa on kuva vaarojen pyhimyksestä, Nuestra Señora de los Peligros. 
Sitä kutsutaan myös vanhaksi sillaksi koska viereinen sitä on uudempi, se on rakennettu 1903.
Silta on alunperin 1600-luvulta mutta tulvat rikkoivat sen 26 syyskuuta 1701. 
Korjaukset olisivat tulleet maksamaan kovin paljon mutta lopulta saatiin rahat korjaustöihin silkkiteollisuuden ja härkätaisteluiden pitämisillä.
Korjaustöihin tuli monenmoista vastoinkäymistä mutta vihdoin 22 syyskuuta 1742 saatiin sillan korjaustyöt valmiiksi .
Vuonna 1850 levitettiin siltaa metallisilla jalkakäytävillä. Tämä laajennus koettiin kuitenkin riittämättömäksi ja 1867 tehtiin vielä ulommainen metallirakennelma ja siltä silta näyttää tänä päivänä.


Nuestra Señora de los Peligros näkyy sillan päässä


Monumento al Entierro de la Sardina

28 huhtikuuta vihittiin monumentti Entierro de la Sardina, Sardiinin hautaus. Se muistuttaa Espanjassa pidettävää seremoniaa joka pidetään Murciassa pääsiäisen jälkeen. Silloin paperista tehty sardiini poltetaan. Monumentti lepää Segura-joen uomassa, vanhan sillan lähellä, kaupungintalon edustalla. Monumentin on tehnyt pronssista Miguel Llamas, kuollut 2013. Monumentin hinta oli 500 000€. Se on 23 metriä pitkä ja painaa 12 tonnia.
Sardiinin suusta tuleva suihku on yhtä pitkä kuin itse kala. Suihku ei kuitenkaan ollut toiminnassa kun olin siellä.




Alfonso X Viisas (El Sabio) (12211284) oli Kastilian ja Leónin kuningaskunnan kuningas vuosina 1252-1284. 
Alfonso syntyi edeltäjänsä Fernando III:n ja tämän puolison Beatrizin poikana.
Tuleva kuningas meni vuonna 1246 naimisiin noin kymmenvuotiaan Aragonian Violanten kanssa.
Violante sai aikakaudelle harvinaista valtaa, Alfonso lähetti häntä usein vaikeisiin neuvotteluihin. Myöhempinä vuosinaan Alfonso kohteli perhettään huonosti ja Violante pakeni veljensä hoviin. 
Violante puuttui valtapeliin myös poikansa noustua valtaistuimelle
Alfonso X ja Violante saivat avioliitostaan 11 lasta joista Sancho IV (12581295) oli isänsä seuraaja.
Alfonsolla tiedetään olleen myös aviottomia lapsia

Alfonso X Viisas on sanonut: jos Jumala olisi kysynyt minulta neuvoa luomistyössään, olisin antanut hänelle hyödyllisiä neuvoja.


Alfonso X el Sabion patsas Murciassa kadun Gran Via Alfonco X el Sabion päässä
Catedralin kellotorni
Yksi Catedralin sisäänmenoista





















Museon sisäänkäynti. Lasilattian alla näkyy moskeijan rauniot


Palacio Episcopal



Cardinal Belluga



Kaupungintalo








Nuestra Señora de los Peligros

Casino
Casinon sisäänkäynti




"Akvaario" sisäänkäynnin molemmin puolin olevat huoneet

Biblioteca Ingles

Flamingokannattimet


Congresillo


Salón de Baile

Salón de Baile

Antesala

Tocador de Señoras kattomaalaukset

Tulitukkainen tyttö joka katsoo sinua aina silmiin




Salón de Armas




Argeologinen museo
Argeologinen museo

Monasterio de SantaClara la Real


Iglesia de Santo Domingo
Iglesia Santo Domingo



Teatro de Romea rakennettiin 1862 paikalle jossa luostari on ollut ennen. 
Sen vihki Isabel II