La Manga 2013 tammikuu, 70 km

La Manga on noin 20 km pitkä ja paikoin vain viitisenkymmentä metriä leveä maakaistale joka kulkee mantereen suunnassa ja joka erottaa Mar Menorin ja Välimeren toisistaan.

Vielä 1500-luvulla Mar Menor oli avoin Välimeren lahti ja nykyinen La Manga joukko pieniä saaria, jotka ovat ajan myötä yhdistyneet merivirtojen siirtämien sedimenttien kautta. 
Alue sai olla sellaisenaan 1950 luvulle asti jolloin sinne alettiin rakentaa teitä ja viemäreitä. 1960-luvulla se on otettu matkailukäyttöön. Ensin La Manga oli vain rikkaiden lomaparatiisi mutta 1970 luvulla myös muut turistit päästettiin lomailemaa sinne. Nykyään alue on vahvasti rakennettu korkeita kerrostaloja täyteen.Tuntuu että ne milloin hyvänsä voisivat luiskahtaa mereen. Saaren pohjoisosa on kuitenkin säilytetty aivan alkutilassaan luonnonpuistona. Mar Menoria ja Välimerta yhdistävät pienet kanavat. 
Mar Menor on Euroopan suolaisin meri.


Auringon lasku Mar Menorin yllä