- Torrevieja - Puistoja

Parque Aromático

Suurelle tontille, joka jätettiin pois kaupungin kasvusta sen jyrkkyyden takia, väsättiin puisto nimeltään Parque Aromático joka vihittiin käyttöön 3. kesäkuuta 2009
Rinteiden reunoille istutettiin mäntyjä jotta saataisiin varjoa ja kosteus säilymään.
Puisto on Torreblancassa, talojen välisessä laaksossa. Se on 70000 neliömetriä alaltaan ja sinne on istutettu aromaattisia kasveja.
Luulin että se olisi ollut tavallaan niinkuin puutarha jossa penkeissä olisi ollut erilaisia kasveja.
Se olikin ihan tavallisen näköinen puisto, ainoastaan siellä täällä oli jotain aromaattista kasvia. Puistossa on puiden ja kasvien lisäksi pergoloita ja leikkikenttiä sekä jännä maasta nouseva suihkulähde jossa yksi koiruus huvitteli kellimällä suihkun päällä.
Ihanat tuoksut tuli pergoloita peittävistä Jasmiininkukista. Pergolaan voi mennä istahtamaan ja nauttia varjosta kuumana kesäpäivänä.
Voi myös ottaa picknick-korin mukaan ja istua puun varjossa nauttien eväistään.
Alue on aidattu ja suljetaan yön ajaksi pahantekijöiltä. (Ja kaikilta muiltakin!)
Puistoon on monta sisäänkäyntiä, jos ei halua kulkea rappusia niin helpoin on mennä Avda Corinto 2:n kohdalta. Siitä löytyy myös hyvin parkkipaikkoja tien reunasta.
Avoinna 10-23.30. Portilla luki aukioloajat kesällä, en siis tiedä onko talvisaikaan auki.
Bussipysäkkikin näkyi siinä olevan, liekkö bussi C tai A2?















========================================================

Parque del Molino del Agua

Parque Molino del Agua, Vesimyllypuisto, rakennettiin vuosina 2000-2001.
Luonnonpuisto on 17,22 hehtaaria.
Puisto sijaitsee La Matan eteläpäässä, Torre la Matassa. 
Puisto on todellinen keidas keskellä kaupunkiympäristöä. 
Puiston eteläkärjessä on suuri suihkulähde.  Sen vesi johdetaan alas pitkin kivireunusteista kanavaa , joka mutkittelee kauniissa pinjametsikössä.  Suuresta korkeuserosta johtuen kanavassa on tuon tuostakin uusi porrastus ja vesiputous. 
Suihkulähteen vieressä on pieni leikkipuisto ja laivan näköinen ravintola, Queen Missisippi.
Alueella on myös picknickpöytiä jos haluaa nauttia omista eväistä.
Puisto rajoittuu Calle Moreran ja meren väliin. Siellä voi kuljeskellä ristiin rastiin hyvin päällystetyillä kävelyteillä. Matkan varrella saattaa löytää näköalapaikan josta on mahtavat näköalat merelle. 














=================================================

PARQUE REINA DE LA SAL, Suolakuningattaren puisto

Joulukuun alussa 2012 avattu toimintapuisto Los Balcones´issa, Avda Angel Garcia Rogel.
Puistossa on jalkapallo-, käsipallo-, bandy-, kentät. Lisäksi pingispöydät, petankki ym. radat, lasten leikkipuisto, koirien harjoitustarha, voimistelutelinepaikka, kuntoilutelineitä ym.
Käyntini jälkeen on puistoa vielä laajennettu.



Voimailutelineet

Koirien temppurata ja voimistelutelineet







 ========================================================


Parque de las Naciones, Eurooppapuisto - Kansojen puisto
Alueen on suunnitellut arkkitehti Roberto Pérez-Guerrse ja se valmistui vuonna 1999.
Puistoa hallitsee suuri tekolampi, jonka keskelle on rakennettu
 Euroopan muotoinen saari. Saareen on merkitty maiden rajat ja jokaista maata edustaa myös salkoon nostettu lippu.
Lammen eteläpuolella
 on erikoinen taideteos, jonka nimi paljastaa, mistä on kyse: Fuente de Piedra Flotante, kelluvan kiven suihkulähde. Puistossa on lisäksi mm. esiintymislava, petankkikenttä sekä näyttelytila “Los Aljibes”, jossa voi tutustua paikalliseen taiteeseen.
Lapsia on muistettu myös alueen eteläosaan rakennetulla
 leikkikentällä, jonka katseenvangitsin on luonnollisen kokoinen dinosaurus-liukumäki.
Sijaitsee N-332:n vieressä, sisäänkäynti Ronda Cesar Canovas Girada- kadulta.

Kuvia tulee myöhemmin


============================================================

LA  ANTIGUA  ESTACIÓN  DE  TREN,  VANHA  RAUTATIEASEMA
Rautatieliikenne Torreviejaan loppui vuonna 1941 ja rautatie purettiin vuonna 1957.  Rautatie yhdisti Torreviejan ja Albateran kaupungit. Vanhan asemarakennuksen edessä on pieni pätkä alkuperäistä rataa. Tallella on vielä varsinainen asemarakennus ja kaksi rakennusta:  Museo de la Habanera Ricardo Lafuente, Habanera museo ja  Centro de Interpretación de la Industria Salinera eli Torreviejan Suolateollisuuden Informaatiokeskus. Entistettyjen rakennusten lisäksi asema-alueella on kaunis puisto, jossa on mm. nuorten skating-rata ja suolatyöntekijöiden patsasryhmä "Los Salineros" (Carmen Fraile). Asema-alueelta, pitkin entistä ratapengertä kulkee Vía Verde, "vihreä reitti" -niminen ulkoilureitti, jonka mitta on noin 6 km.  Siinä on rinnakkain kävelytie ja pyörätie.  Via Verde on hyvin suosittu liikuntaväylä.  Se rakennettiin vuonna 2003.
Vanha rautatieasema sijaitsee Acequion´in alueella, Calle Urbano Arregui.


Kuvia tulee myöhemmin