Guardamar del Segura 2012 lokakuu, 14 km

Noin 12 km etäisyydellä Torreviejasta rannikkoa pitkin pohjoiseen sijaitsee Guardamar del Seguran kaupunki.  


Nimensä mukaisesti se sijaitsee Segura-joen suulla, joskin sitä on nykyisin vaikea havaita, sillä Río Segura on täysin kuivunut.  Sen vedet johdetaan tarkoin kastelutarkoituksiin.
Aiempina aikoina Segura-joki on ollut purjehduskelpoinen aina Orihuelaan saakka.

8.-6. vuosisadoilta eKr.  on säilynyt ryhmä rakenteita, mm. osa linnoituksen muuria ja torni sekä muutama talon pohja sekä muurin sisä- että ulkopuolella.  
Islamilaiselta ajalta kaupungissa on säilynyt osa kalifikunnan aikaisesta luostarista 900 luvulta jKr. Nämä muinaisjäännökset ovat eräät parhaiten säilyneistä tuon ajan muistomerkeistä läntisessä Euroopassa.  


Kaupungin pohjoispuolella Segura-joen suulla sijaitsee kaupungin satama Lonja, joka tunnetaan myös nimellä "Puerto Deportivo Marina de las Dunas".  
Vanha kantakaupunki, jossa on runsaasti hyvin säilyneitä vanhoja koristeellisia rakennuksia, sijoittuu puistojen ja ylhäällä mäellä sijaitsevan linnoituksen ("El Castell") väliselle ylätasangolle.  Pääkadun valaisinpylväät ovat vanhanaikaiset ja hyvin kauniit.  Kaupungissa on runsaasti eri alojen myymälöitä ja kaupankäynti onkin kaupungin kokoon nähden hyvin vilkasta.
  
Linnoitus "El Castell" on kaupungin vanhin ja merkittävin rakennus.  Sen isäntinä ovat vuosisatojen kuluessa olleet foinikialaiset, ibeerit, roomalaiset ja kalifikunnan muslimit monien muiden ohella.  Osa linnoituksesta on edelleen hyvin säilynyt. Linnoitusvuorelta on hyvät näköalat sekä merelle että yli koko tehokkaasti viljellyn Segura-joen laakson.   Kaupungin pääkirkko on rakennettu heti vuoden 1829 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. 

Nykyisin Guardamar del Segura on hieman yli 15.000 asukkaan kaupunki.   Aiemmin kalastus on ollut merkittävä elinkeino, mutta nyttemmin sen merkitys on vähentynyt.  Maaseudulla hedelmänviljely on edelleen merkittävä tulonlähde, mutta itse kaupungin elämä perustuu paljolti kaupankäyntiin ja nykyisin entistä enemmän myös matkailuun.  Guardamar del Seguran ympärillä sijaitsevat nimittäin Guardamar dyynit, jotka ovat Euroopan laajimmat hiekkadyynit.








Puerta de Cairo
Parque La Ñora. Kiva pickick-puisto jossa lapsille leikkipaikka ja iso koirapuisto. Avda de Cervantes


Koirilla hieno vessa